Ohjaajat

Ohjaajat

Ohjaajat

Miia Malmén
Miia Malmén

Paritanssit sekä Tanssiksi -soolotunnit

​Tanssi on minulle intohimo ja elämäntapa ♥ Tanssitaipaleeni alkoi pienenä tyttönä kilpatanssin parissa, joka jäi lyhyeen parin puuttumisen vuoksi. Varsinainen tanssiharrastus alkoi v 2007 lasten tanssiharrastusten myötä salsan ja rumbitan parissa. Vähän myöhemmin kokeilin paritanssia ja niin se vei heti mennessään. Matkan varrella on tullut kokeiltua monenlaisia lajeja, rakkain laji on Kizomba, jota on tullut tanssittua eri maissa leireillä ja tiiviskursseilla. Lattarit saavat aina tanssilattialle. Olen Suomen Seuratanssiliiton koulutettu paritanssinohjaaja sekä Tanssiksi (soolotanssi) ohjaaja. Suoritettuna on myös lasten- ja nuorten tanssinohjaaja sekä senioritanssinohjaaja koulutuksia. Oppimisen suhteen nälkä vain kasvaa, aina on kiva opetella lisää.

Opetan paritanssin alkeis- sekä alkeisjatkoryhmiä sekä tanssiliikuntaa/soolotansseja.

Tanssi on ihana harrastus, aina saa hakea tanssilattialle, toivottavasti pian taas tansseissa nähdään:)

Sanni Semberg
Sanni Semberg

Lastenohjaaja

​Olen liikunnan perustutkinnon opiskelija Kisakallion urheiluopistolta. Pidän intohimonani liikunnan ohjaamista nuorille / lapsille. Tanssitaustaa minulla on show sekä street tansseista. Tanssi on ollut yksi päälajeistani voimistelun lisäksi.

Tunneillani pyrin pitämään hyvän ja iloisen ilmapiirin, niin että kaikilla olisi hyvä olla. Haluan huomioida lasten toiveet. Tunneilla harjoitellaan tanssitaitoja sekä rytmissä liikkumista. Pidetään yhdessä hauskaa tanssien ja tanssileikkien.

​Sara von Bell
​Sara von Bell

Lastenohjaaja

​Olen Lohjalta. Käyn kerran viikossa ohjaamassa lasten tanssitunteja Harjulassa. Minusta on mukavaa touhuta lasten kanssa, opettaa heitä ja nähdä heidän kehitys

Itse olen tanssinut ihan pienenä mutta siitä jatkoin telinevoimisteluun ja myöhemmin akroon. Olen innokas kokeilemaan kaikkea uutta ja suhtautumaan avoimesti. Lasten tunneilla minusta on tärkeintä ottaa lasten mielipiteet huomioon ja kuunnella mitä he haluavat tehdä.

​Malla Salonen
​Malla Salonen

Seuratanssiohjaaja

​​Olen aloittanut paritanssiharrastuksen vuonna 2008. Siihenpä tuli hurahdettua heti täysillä. Aktiivisesti siitä lähtien olen käynyt tanssikursseilla, vauhti vain kiihtynyt vuosien myötä. Vuonna 2018 valmistuin Suselin seuratanssin perusohjaajaksi ja vuonna 2020 suoritin Suselin seuratanssiohjaajan tutkinnon. Lisäksi Tanssiksi-ohjaajakoulutus taso I vuonna 2019.

Sydämeni sykkii erityisesti paritanssille. Vuosiin on mahtunut myös intensiivisempiä salsatreenejä, reilun parin vuoden argentiinalaisen tangon harjoituksia ja jonkin verran soolotanssiharjoituksia. Erityisesti koen suurta iloa siitä, että uusia tulijoita uskaltautuu tämän upean harrastuksen pariin. Alkeiskursseja olen ohjannut vuosina 2020, 2022 ja 2023. Pyrin tunneillani luomaan kannustavan ja rohkaisevan ilmapiirin ja sisällyttämään ohjaukseen kehonhallintaa ja vaalimaan tanssiparin välistä hyväksyvää ja ystävällissävytteistä kemiaa. Leppoisa ja välitön ilmapiiri kun luovat hyvän pohjan uskallukselle kokeilla uusia opeteltavia kuvioita. Tanssi voi tuoda elämään niin paljon hyvää ja mukavia uusia tanssikavereita, että toivoisi jokaisen uskaltavan tulla tätä upeaa lajia kokeilemaan. Erityisesti niissä ensiaskeleissa toivon saavani olla mukana, olla sytyttämässä tanssikipinää ja pitämässä sitä yllä. Paritanssissa kiehtovinta on juuri parin välinen kehollinen kommunikaatio ja sen yhteisen tanssisykkeen löytäminen. Myös kosketuksen ja musiikin voima tekevät niin hyvää sekä keholle että mielelle. Loistava harrastus, vauvasta vaariin ja muoriin!

​Miko Kiiskinen
​Miko Kiiskinen

Argenttiinalainen tango, west coast swing

Tango ei ole hauskaa. Tango on ihanaa.

​​Olen ajautunut tanssiharrastuksen pariin lavatanssin kautta. Jossain vaiheessa kasvoi mielenkiinto tangoon ja omaksi lajikseni valikoitui argentiinalainen tango. Tangoa ei voi selittää -se pitää kokea. Argentiinalaisen tangon ytimessä on vahva parin välinen läsnäolo, liikkeeseen inspiroiva musiikki ja herkkä vuoropuhelu.

Oma tangotaustani on noin 10 vuoden takaa, joista viimeiset kuusi vuotta käytännössä pelkästään argentiinalaista tangoa. Minut tapaa tangon parissa myös Tanssinopettaja Saara Tuikkalan apuna Lahden viikkotuneilla, sekä useilla viikonloppuleireillä ympäri Suomea.

Minä keskityn omassa tanssissani ja opetuksessani siihen, että tanssi tuntuu molemmille yhtä ihanalta. Läsnäolo, keskittyminen pariin ja musiikkiin, hyvä tekniikka sekä hienovarainen parikommunikaatio ovat tanssifilosofiani peruskivet. Kehitän itseäni jatkuvasti sekä tanssijana, että opettajana. Tärkeimmät mentorini sekä valmentajani ovat tietenkin ihana Tanssinopettaja Saara Tuikkala, Argentiinan lahja Suomen tanssille Emilio Cornejo, Suomessakin vieraileva upea tangotähti Maestra Noelia Barsi Argentiinasta sekä parhaista parhaat Chicho Frumboli y Juana Sepulveda myös Argentiinasta.

Heidi Otava
Heidi Otava

Wanhan tangon ja tangovalssin ohjaaja

Aloin harrastaa lavatansseja 2013 ja pidän erityisesti erilaisista tangoista. Wanhan Tangon ohjaaja lisenssin sain keväällä 2024 ja törmäätte minuun, kun tulette tutustumaan wanhaan tangoon ja tansovalssiin.

​​Minä jaan tanssilajit kahteen ryhmään omassa mielessäni. Suljetun otteen tanssit, joissa kosketetaan sydämiä ja jaetaan tunteita sekä toiseen, avoimen otteen tansseihin, joissa jaetaan tanssin riemu ja ilo. Molemmat ovat ihania.

Mari Kaukonen
Mari Kaukonen

"Minä en ikinä tule tanssimaan mitään vanhusten tansseja", vannoin teini-ikäisenä erään Tanhuhovissa vietetyn disco-illan jälkeen. Vaan toisin kävi. Yli 20 vuotta myöhemmin, vuonna 2012, astelin polvet tutisten ensimmäiselle paritanssikurssilleni – eikä paluuta enää ollut.

Siitä alkoi matka, joka on vienyt minut seuratanssinohjaajan ja tanssiliikunnan kouluttajan tutkintoihin sekä Wanhan Tangon ohjaajakoulutukseen.

Opetuksessani pyrin tuomaan esiin vartaloviennin merkitystä, sillä se tuo tanssiin luonnollisuutta ja yhteyttä parin välillä. Parasta opettamisessa on nähdä alkeiskurssilaisten huiman kehityksen jo yhden ainoan tanssitunnin aikana.

Pauliina Keto
Pauliina Keto

​Seuratanssiohjaaja

Paritanssin aloitin syksyllä 2017 . Halu oppia uutta on suuri. Tanssin kautta olen saanut elämääni rikastuttavan yhteisön saman henkisiä ihmisiä.

Soolo lajeja olen harrastanut ennen paritanssia mm. Rumbiittaa ja Salsaa.
Länsi- suomen opistossa olen ollut kaksi kertaa 3kk kestävällä paritanssilinjalla, siellä sain oppia valtavasti.
Seuratanssi ohjaajaksi valmistuin 2022.

Lempi lajeja minulle ovat swing lajit fusku ja bugg sekä tango ja Argenttiinalainen tango.
Paritanssissa tärkeintä minulle on tanssin luominen yhdessä parin kanssa, olla läsnä siinä hetkessä. Tanssin tuoma ilo ja onnistuminen. Onnistumisia on monenlaisia mm. sujuva liike parin kanssa, taivaallinen yhteys tai moka josta saa parhaat naurut

Tanssi tuo yhteen eri-ikäisiä erilaisia ihmisiä ja antaa näin ainutlaatuisia kohtaamisia. Musiikki ja orkesterit on iso osa tanssin ihanuutta. Toivottavasti tämä kulttuuri ei koskaan häviä.

Memduh Sualp
Memduh Sualp

​West coast swing, Lindyhop, arg.tango ym.

Memduh Sualp on pitkän tanssiuransa aikana tanssinut yli 30 tanssityyliä. ​Hän asuu Norjassa ja toi Lindy Hopin ja Boogie Woogien Norjaan 1980-luvulla, kun hän tanssi Bårdar Dance Institutessa. 1990-luvun alussa hän oppi tanssimaan West Coast Swingiä tunnetulta Buddy Schwimmerilta.​ Meitä hän ilahduttaa tunneillaan aina Suomessa käydessään.

Memduh ja hänen silloinen vaimonsa olivat hallitsevia Norjan mestareita Swing/Boogie Woogie tanssissa 10 peräkkäisenä vuotena. Viime vuosina Memduh on keskittynyt enimmäkseen argentiinalaiseen tangoon, salsaan ja bachataan West Coast Swingin lisäksi.

Opetus tapahtuu englanniksi mutta paikalla on koko ajan tulkki kääntämässä opetusta.

Vierailevat opettajamme

Ulpu Jarva
Ulpu Jarva

​Paritanssin tiiviskursseja, tanssin opettaja​

Ulpu Jarva on tanssinopetuksen ammattilainen. Hän on koulutukseltaan tanssinopettaja AMK sekä tanssinopettaja STOL. Näiden lisäksi hänellä on useita tanssinohjaaja-tutkintoja.

Ulpu on toiminut tanssinopettajana eri yhteyksissä jo vuodesta 2012. Vuonna 2020 hän perusti oman yrityksensä ja toiminta siirtyi sen nimiin.

Ulpun vahvuudet tanssinopettajana ovat vahva pedagoginen osaaminen ja lempeä läsnäolo. Tunneille on mukava tulla ja siellä on helppo olla. Jokainen on tervetullut juuri sellaisena kuin on ja kaikki saavat oppia omaan tahtiinsa. Tunneilla on rento ilmapiiri ja hymy herkässä.

Saana Akiola
Saana Akiola

​Paritanssin tiiviskursseja​

Seitsemän vuotiaana aloitettu tanssiharrastus vei Saanaa kotimaisten tanssiparkettien kautta maajoukkueeseen ja kansainvälisille kilpaparketeille. Kilpauran jälkeen Saana on jatkanut tanssin parissa esiintyen, opettaen sekä koreografioiden. TV stä tuttu tanssija on ollut Tanssii Tähtien Kanssa- ohjelman lisäksi mukana Pakko Tanssia-tv-ohjelmassa tuomarin roolissa. Saana voitti Tanssii Tähtien Kanssa- kauden 2022 yhdessä Benjamin Peltosen kanssa.

Saana ohjaa syksyllä 2024 Länsi-Uudenmaan Tanssijat ry: ssä tiistaisin paritanssin keski- ja jatkotason tunteja.

Sami ja Jutta Helenius

Samin ja Jutan mittava kilpaura päättyi vuonna 2016, mutta tanssi jatkuu esiintymisten ja opettamisen muodossa. Tätä nykyä Sami ja Jutta tekevät erilaisia esiintymisiä, tuomarointeja ja keskittyvät pääasiassa opettamiseen. Parhaimpia saavutuksia kilpauralta ovat muun muassa SM-kulta ammattilaisten vakiotansseissa ja 10-tanssissa sekä lukuisat EM-ja MM-kisaedustukset, joista parhain sijoitus on vuodelta 2015 Classical Showdance MM-kisojen 12.

Mitaleita tärkeämmäksi Jutta kuitenkin laskee sen, että hän on saanut ja saa edelleen opiskella tanssia maailman parhaimpien opettajien johdolla ja voi tehdä työkseen tätä upeaa lajia sekä viedä oppeja eteenpäin. Sami on sitä mieltä, että vartalonhallinta ja tekniset taidot ovat tanssin oppimisessa kaiken a ja o, hän haluaa nähdä ennen kaikkea tanssista nauttimista. Sami uskoo, että innostuksella ja iloisella mielellä kuka tahansa voi oppia tanssimaan.


Jutta Helenius
Jutta Helenius

​​

​Jutta on ammattilaistanssija ja tanssinopettaja, jonka mielestä tanssissa tärkeintä on heittäytyminen. Tanssin avulla musiikki herää eloon ja on upeaa, miten ilmaisu liikkeen avulla voi yllättää yleisön sekä itse tanssijan. Jutta Helenius on toiminut ammattilaisena tanssiurheilun ja paritanssin saralla vuodesta 2006 lähtien. 9-vuotiaana alkanut pitkä kilpailu-ura päättyi vuonna 2016, mutta yhteinen tanssi hänen miehensä Sami Heleniuksen kanssa jatkuu

”Valoisaa ja iloista Juttaa on nähty opettajana Tanssii Tähtien kanssa-ohjelmassa useita kertoja. Tähtipartnerinsa Christoffer Strandbergin kanssa he voittivat kisan vuonna 2019. Jutta uskoo, että täydellä antautumisella tanssi ja musiikki voivat luoda unohtumattomia elämyksiä.”


Sami Helenius
Sami Helenius

​​

​Pedantti, mutta huumorintajuinen Sami on tanssinopettajien aatelia. Hän on toiminut ammattilaistanssijana ja tanssinopettajana viimeiset 11 vuotta. Sami on tanssinut 12-vuotiaasta lähtien, jolloin paritanssin kärpänen puraisi toden teolla Turussa ja siitä eteenpäin on vienyt häntä ympäri maailmaa.

Opetuksessaan Sami haluaa inspiroida ihmisiä kokemaan, mitä kaikkea kaksi ihmistä voi musiikin avulla ilmentää. Sami on kuulunut pitkään Tanssii Tähtien kanssa-ohjelman opettajien vakiokaartiin ja tämä varsinainen TTK-veteraani on voittanut kilpailun vuonna 2020 parinaan Virpi Sarasvuo.

Valtteri Palin
Valtteri Palin

​​

​Valtteri aloitti tanssiharrastuksen kilpatanssin parissa 8-vuotiaana, ja tanssi on ollut osa hänen elämäänsä siitä lähtien. Valtteri on menestynyt kotimaisissa kilpailuissa saavuttaen useita finaali- ja palkintosijoja 10-tanssissa sekä vakio- ja latinalaistansseissa. Lisäksi hän on edustanut parinsa kanssa Suomea latinalaistanssien EM-kilpailuissa.

Kilpatanssiuran jälkeen Valtteri on laajentanut osaamistaan tanssijana, esiintyjänä ja tanssinopettajana. Hän on esiintynyt lukuisissa tapahtumissa ja tuotannoissa sekä Suomessa että ulkomailla. Vuonna 2023 Valtteri suoritti Suomen Tanssiopettajain Liiton STOL-tutkinnon.

Valtteri on toiminut valmentajana Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa vuosina 2023 ja 2024.

Valmentajana häntä voisi kuvailla oman tyylin omaavaksi lempeäksi vaatijaksi. Liikkeen ilmaiseminen osana tanssillisuutta on Valtterille tärkeää, joten hän rohkaiseekin oppilaitaan löytämään oman äänensä liikkeelle

An unhandled error has occurred. Reload 🗙